Taustaa kotisivujen perustamisen ajoilta: Iitu on vantaalainen lemmikkikoira, joka viettää leppoisaa elämää vanhan isäntänsä ja nuoren emäntänsä hellässä hoidossa. Päivät kuluvat syöden, torkkuen ja ulkoillen isännän seurassa. Virkeästä pian 7 -vuotiaasta koirasta on seuraa ja hupia kaikkine temppuineen isännälleen. Iltaisin käy nuori emäntä "urheiluttamassa" - ja viikonloppuisin ohjelmassa on epäviralliset näyttelyt ja kilpailut. Iitu on syksystä 1996 lähtien näyttäytynyt pääkaupunkiseudun koiratapahtumissa vaihtelevalla menestyksellä. Iitu syntyi 28.1.1993 Kuhmossa kahden sisarensa kanssa riehakkaaseen lapsiperheeseen. Iitun emo on kaanaankoira Cesi. Cesin isännän isä oli harkinnut mäyräkoiran hankkimista eläkepäiviensä ratoksi, mutta kuinkas kävikään - vahinkopennuista kaikkein riiviömäisin lähti uuteen kotiin kunnioitettavassa viiden viikon iässä. Kasvattajan tyttären antama nimi "Touhu-Iita" lyheni Iituksi. Matka uuteen kotiin alkoi kenkälaatikossa auton etupenkillä, mutta jo alkumatkasta pentu kiipesi pois laatikostaan ja terrorisoi ajamista kiipeilemällä uuden isännän jalkoja pitkin ja myöhemmin ottamalla torkut kaasujalan päällä. Pentu oli varsinainen kauhukakara rukkasen kokoisena; pelkkiä kynsiä ja hampaita... Kaikki olohuoneen lattialle jätetyt esineet olivat vapaata riistaa, mutta huonekalut ja kengät eteisessä saivat olla rauhassa. Parhaat purulelut olivat tietysti eläviä; sormet, varpaat, nenä, korvat - vaatteet eivät juuri suojanneet teräviltä naskalihampailta ja kynsiltä. Ensimmäinen opiskeltava asia oli sisäsiisteys. Iitu oppi sisäsiistiksi VIIKOSSA! Viimeinen vahinko sattui siis kuuden viikon ikäisenä riehakkaan leikin tiimellyksessä. Sittemmin Iitun käsitys sisäsiisteydestä on ollut liiankin tiukka, sillä kaikki rakennettu alusta, myös hiekkatiet ja -kentät ovat "sisätiloja". Itseasiassa oikean paikan löytäminen tuntuu välillä kohtuuttoman vaikealta. Ai että mitenkäkö oppi? Aina heti syömisen tai juomisen jälkeen ulos. Ei mitään sanomalehtiä eikä toruja. Iitu vain itse tajusi mikä on soveliasta. Heti pentuna Iitu tutustui uuden isäntänsä lisäksi myös emäntään, joka asuu isännän pojan kanssa. Ensikontakti oli rakkautta ensi silmäyksellä. Emäntä aloitti "esikoulun" heti pennusta, mutta ainoa sana jonka pentu oppi tuntemaan oli oma nimi. Keskittymiskyvyn kehittyminen perustottelevaisuuteen kesti pari vuotta. Oli turha opetella muuta kuin luoksetuloa ja remmissä kauniisti kävelemistä ennen kahta ikävuotta. Kärsivällinen hillitseminen alkoi kuitenkin hiljalleen tuottaa tulosta ja kesällä 1995 uskaltautui emäntä viemään "esikoulutetun" koiran HSKH:n sunnuntaikoulutukseen. Silloin Iitu osasi seurata, tulla kutsusta luokse, istua, mennä maahan ja olla hetken paikoillaan. Tammi-maaliskuussa 1996 oli sitten kurssimuotoinen tottelevaisuuskoulu, jonka aikana koirasta alkoi löytyä jo aimo annos aikuisen koiran keskittymiskykyä. Myöhemmin lähes kaikki käskyt ovat vaihtuneet emännän oppiessa koiran koulutuksesta uusia asioita; esimerkiksi tylsä "seuraa" on vaihtunut haastavaksi "sivulla" -leikiksi. Ensimmäiset toko-kisat olivat Haukkuwartin ystävyysottelu Oulunkylässä lokakuussa -96. Silloin pisteitä tuli alle 100. Agilityn harrastaminen alkoi vasta Julimpia-kisojen myötä. Sitä ennen agility-kentällä oli käyty usein, mutta se oli vain välituntipuuhastelua toko-koulutuksen kevennykseksi. Juli-Agi oli juuri sitä hauskaa esteiden hyppimistä mitä riehakas koira rakastaa. Neljän kepin pujottelu hitaasti kättä seuraten onnistui heti ensi yrittämällä. Julimpia-joukkue tarvitsi SSKS:n SM-kisoihin vielä yhden jäsenen ja niinpä kaksi viikkoa ennen kisoja oli opeteltava "puuttuvat" esteet: puomi, keinu, pussi, putki ja useampi keppi. Emännän oli aika oppia oikeat säännöt. Hylkyhän siitä tietenkin tuli kun emäntä töpeksi kilparadalla, mutta sittemmin agilityä on tullut ihan oikeasti harjoiteltua. Jossain välissä ehdittiin Iitusta yrittää tehdä vetokoira, mutta harjoittelu ei oikein luonnistunut kun vetäminen oli kertakaikkiaan turhanpäiväistä ponnistelua. Kuka nyt viitsisi suoraan juosta - ja vielä käskystä... Emännän kaverin hankkiessa palveluskoiran kokeneelta kasvattajalta ja kouluttajalta keväällä -97 oli vuorossa palveluskoira-lajit. Mustaterrieri-pennun jälkiharjoittelua hetken tiiviisti seurattuaan päätti emäntä että mitäs jos mekin... ja Iituhan ajaa jälkeä luonnostaan. Jälkikapulat eivät tosin kiinnosta. Jälkimaastojen peityttyä lumeen talvella alkoi haku-harjoittelu. Kuten jälki, ensin katseltiin sivusta ja sitten piti kokeilla itse. Iitun ilmavainu on tarkka, mutta ilmaisua sitten pitääkin harjoitella ja vielä ei oikein maalimiehen luona pysyminenkään luonnistu. Iitu on monipersoonallinen rakastettava jästipää. Samasta koirasta löytyy pilallehemmoteltu kakara ja luotettava työkoira, lemmikki-lällykkä ja alkukantainen selviytyjä. Ihme ettei pää ole vielä mennyt sekaisin kun emännällä ja isännällä on aivan erilaiset säännöt. 5.6.1998 saatiin Iitu viimein rekisteröityä Suomen kennelliiton fix-rekisteriin ja ensimmäiset viralliset kisat ovat syksyllä. Suurkiitos tästä mahdollisuudesta Kennelliitolle! Iitu tullaan näkemään sekä toko- että agility-kentillä. Kaiken harjoittelun jälkeen sekä tokon alokasluokan että agilityn I-luokan läpäiseminen ei tuottane vaikeuksia, mutta pelkona on "virallisen uran" katkeaminen sekarotuisten koeajan täyttyessä. Jos sekarotuiset eivät kokeilun päätyttyä saa osallistua kokeisiin tasavertaisina rotukoirien kanssa katson sen johtuvan rotujärjestöjen elitistisestä asenteesta ja suvaitsemattomuudesta. Mielestäni koiran kanssa pitää saada harrastaa kilpailumielessä ilman rodunjalostuksellisia tavoitteitakin. 15.7.98 Suureksi pettymyksekseni alkaa näyttää siltä, että Iitun virallinen kilpailu-ura päättyy ennen kuin alkaakaan. Iitu vaikuttaa väsyneeltä ja tympääntyneeltä, kenties on vieläkin kipeä kohtutulehduksen jäljiltä. Iitun tatuointi saa nyt odottaa, kunnes koira saadaan kuntoon, kenties leikkaamalla. SM-Kisat taitaa tältä vuodelta jäädä väliin, joten nähdään sitten myöhemmin... 19.7.98 Iitun maailma järkkyi emännän ottaessa oman koiranpennun. Emännän vierailut jäivät aluksi melko satunnaisiksi kunnes pentu oli ensimmäiset rokotuksensa saaneet. Siitä sitten alkoikin Iitun uusi nuoruus. Kun ensimmäisten yhteisten tapaamisten mustasukkaisuus vaihtui suorastaan hellivään palvomiseen on todettava ettei sitä koskaan voi tietää miten koirat suhtautuvat toisiinsa. Iitu ei ole koskaan ennen leikkinyt yhdenkään koiran, puhumattakaan narttupennun kanssa näin nätisti. Leikki on hurjan näköistä, mutta lähes äänetöntä. Mitä mainiointa liikuntaa sekä aranpuoleiselle kaanaankoiran pennulle että nyttemmin pahasti pyöristyneelle "sairaslomalta palailevalle" ärhäkälle nartulle. 13.11.99 Isännän huono kunto ja emännän toinen koiranpentu (heinäkuussa -99) ovat laittaneet Iitun elämän päälaelleen. Pikaiset lenkit aamulla, päivällä ja illalla satunnaisesti vain emännän kanssa tai jomman kumman "pennun" kanssa ovat olleet jo muutaman viikon kaikki Iitun saama huomio. Toisaalta pennuista on ollut Iitullekin paljon seuraa ja hupia sillä Jilin saadessaan tarpeeksi Blackien riehumisesta jaksaa Iitu jatkaa pikkuriiviön kanssa kiehnaamista. 30.12.2000 Iitun uusi elämä alkoi oikeastaan jo vuosi sitten. Edellistä vuoden vaihdetta varjosti pahasti lopun uhka; ellei muuta ratkaisua olisi löytynyt olisi Iitu viety piikille ja se olisi ollut tämän tarinan loppu. Mutta ratkaisu löytyi. Alkuun se tarkoitti elämistä kerrostalokaksiossa kolmantena koiralaumassa. Se loppui kuitenkin lyhyeen kun tammikuussa alkoi Jilin juoksu ja kahden nartun välit viilenivät pisteeseen jossa niitä ei voinut jättää ilman valvontaa; Iitu muutti Helmin luokse. Helmin luona Iitu joutui tutustumaan muutamaan uuteen asiaan: yksin olemiseen ja haukkupantaan. Elämä sai uuden rytmin, tasaantui ja tasapainottui. Helmin kanssa tehtiin pitkiä lenkkejä metsässä, laihduttiin ja tapailtiin entisiä 'kämppäkavereita'. Kesällä Iitu pääsi pitkäksi aikaa maalle ja syksyllä vielä muutamalle reissulle. Iitu oli melko ärhäkkä ja epävarma useista muutoista vaikka saikin elää aina tuttujen ihmisten kanssa - myös kasvattajansa luona jonkin aikaa. Syksyllä Iitun omistaja muutti maalle Hammaslahteen omistajansa ja meidän kanssa. Heti alkuunsa Iitu kävi Joensuussa leikattavana (kohdunpoisto) ja toipilasaikansa joutui olemaan eristettynä talon muista koirista ettei leikkaushaava pääsisi aukeamaan. Harmi kyllä, se tarkoitti lauman hajoittamista ja Jili ja Blackie tulkitsivat sen niin ettei Iitu kuulunut enää laumaan ja oli 'vapaata riistaa'. Jilin kanssa kesällä käyty raaka tappelu selvitti kyllä narttujen välit, mutta Blackie päätti karkoittaa toipilaan. Kuukauden ajan Iitu sai asua maalaistalossa, juoksennella irrallaan pitkin metsiä ja peltoja - kävipä muutaman pitkän reissun ilman lupaakin... Sitten omistaja sai oman asunnon Kiihtelysvaarasta kasvattajan lähellä ja siellä harjoiteltiin taas uudenlaista elämää. Omistajan kunto ei kuitenkaan riittänyt Iitun kanssa ulkoiluun ja lenkit jäivät taas muiden vastuulle. Lopulta tehtiin päätös, että Iitu muuttaa lopullisesti Hammaslahteen, osaksi neljän koiran laumaa. Siinäpä onkin sopeutumista. Onneksi puolivuotiaasta Kerttu-neidistä tuli Iitulle kaveri hetken totuttelun jälkeen vaikka Jilin ja Blackien kanssa välit tuntuvat edelleen melko tulehtuneilta. 28.1.2003 Iitu täytti kunnioitettavat 10 vuotta. Elämä on asettunut turvalliseen rutiiniin. Iitu toimii virallisena pihavahtina juoksunarussa ja nauttii tehtävästään. Ainoastaan yli 25 astetta pakkasta saa isäntäväen ottamaan koiran yöksi sisälle mutta silloinkaan ei Iitu ole oloonsa tyytyväinen. Yli 30 asteen pakkasessa meillä koirat käyvät ulkona 'omassa aikataulussa' - Iitun mielestä sovelias aika ulkoilla oli nelisen tuntia... Yksi uusi leikkikaverikin on ilmestynyt pihapiiriin: Kertun pentu Nekku joka vielä kunnioittaa Iitu-tätiä vaikka kokoa on huomattavasti enemmän. Välillä leikkiin on tosin puututtava sillä huhtikuussa syntynyt rasavilli on ottanut haasteekseen viedä Iitulta ruokakupit kopin edustalta ja pistää muoviset sellaiset palasiksi pitkin pihamaata. Ikä ei paina. Iitu on 'elämänsä kunnossa' vaikka näissä syntymäpäiväkuvissa talvikarvan vaihto on vielä hiukan kesken on koira silminnähden terve, tasapainoinen ja tyytyväinen oloonsa. Täydellinen itseluottamus ja luottamus vieraisiin ihmisiin ovat kuitenkin historiaa. Iitu jaottelee ihmiset hyvin tarkasti tuttuihin ja vieraisiin - samoin kanssakäyminen toisten koirien kanssa on edelleen epävarmaa. Kerttu ja Nekku ovat 'turvallisia', Jilille pitää haukkua raivokkaasti ja Blackie on niin vahva auktoriteetti että sille ei edes pelosta haukuta. Jili ja Blackie eivät juuri vilkaisekaan Iituun kun se on juoksunarussaan paikoillaan mutta en kuitenkaan viitsi ottaa riskiä päästää niitä irti samaan aikaan.